(kirjoitettu vuonna 2000)
14.5.1980 perustajajäsenet Jukka-Matti Rönkkö, Eero Kaikkonen, Pentti Vainio ja Kari Vaittinen perustivat Iisalmeen sulkapallon erikoisseuran – Sulkasadon. Sulkapallon harrastajien määrä oli lisääntynyt nopeasti, joten sulkapalloseuran tarve oli suuri ja alati kasvava. Seuran toiminta aloitettiin vain pienellä porukalla, mutta julkisuuden lisääntyessä alkoi Sulkasadolle suorastaan virrata uusia jäseniä. Uudesta lajista kiinnostuneita löytyi koko ajan lisää. Sulkapallohan oli silloin vain ”mökkipeli” ja varsinaiset säännöt olivat kaikille aivan uutta. Kilpailutoiminta ja lajin terävin kärki oli keskittynyt ainoastaan pääkaupunkiseudulle.
Seuran toiminta lähti käyntiin seuranmestaruuskilpailuista, puulaakeista ja koulutusleireistä. Jo seuran perustamisvuonna vierailivat silloinen Suomen sulkapalloliiton puheenjohtaja Tuomo Tennilä ja hänen apunaan koulutuksessa toiminut silloisen Suomen mestarin isä Tapani Aalto neuvomassa seuran kehittämisessä ja opettamassa sulkapallon oikeaa tekniikkaa. Vaikkakin seura oli ollut toiminnassa vasta puoli vuotta huomasi Tenniläkin Sulkasatolaisissa olevan ainesta korkeallekin, mutta se tietenkin vaatisi kovaa työntekoa. Iisalmelaiset todistivat kyvykkyytensä kisamenestyksellä: Kansallisista kilpailuista tuli yksittäisiä voittoja ja ensimmäisistä piirinmestaruuskilpailuista kuusi kultamitalia. Vuonna 1981 Sulkasato sai oman seuramerkkinsä (logon). Siinä on kuvattu onnistuneesti sulkasatoa poteva pallo verkon päällä. Merkin on suunnitellut taiteilija Teuvo Kaipainen.
Jäsenmäärän lisääntyessä seuran taloudellinen asema alkoi vähitellen vakiintua. Omia kilpailuja järjestettiin, pelivuorot saatiin vakiinnutettua ja kilpailumenestystä alkoi tulla runsaasti. Sulkasadosta muodostui tarmokkuudella yksi 80-luvun alkupuolen johtavia sulkapalloseuroja Keski-Suomessa. Muun muassa ensimmäinen savolainen B-luokkaan noussut sulkapalloilija edusti Sulkasatoa ja vuoden 1982 piirinmestaruuskisoissa Sulkasato otti yhtä lukuun ottamatta kaikki luokkavoitot. Tasainen kehitys jatkui ja uusia lahjakkuuksia ilmaantui koko ajan lisää, esimerkkinä 80-luvun puolivälissä C-luokkaan noussut Tarmo Martikainen. Martikainen pelaa nykyään valioluokassa.
Seuran toiminta laajeni ja kehittyi tasaisesti aina 90-luvun puoliväliin saakka, jolloin kiinnostus sulkapalloon laantui ja osa seuran jäsenistä muutti pois. Kuitenkin Sulkasadossa riittää vielä virtaa ja taitoa. Elävänä esimerkkinä siitä seuran ylivoimaisesti lahjakkain pelaaja Timo Eskelinen, joka aloitti pelaamisen Sulkasadossa kun oli vielä D-luokassa. Timo pelaa nykyään valioluokassa ja on rankattu noin 15 parhaan joukkoon koko Suomessa.